Vielä kerran, nelikymppinen!
Näin se vain on, ja siitä ystävällisenä muistutuksena Keski-Uudenmaan
kamarilaiset kävivät minua heti vuorokauden vaihtuessa kotiovella
onnittelemassa. Mielestäni tähän perinteeseen kiteytyy moni
kamarimaailmassa minua kiehtonut asia. Kamarilaiset tekevät asioita,
jotka normaalityössä ja arjessa jäisi tekemättä. Kamarilaiset
heittäytyvät mukaan välittämättä omasta edustaan, jotta yhteisö
eläisi. Kamarilaiset elävät hetkessä, joka kestää kaikilla siihen
asti, kunnes täyttää 40.
Itse tulin kamariin kuusi vuotta sitten, kun minulla oli vielä hyvin
aikaa jäljellä. Aluksi hieman ihmettelin sivusta, mutta nopeasti
totesin että vain painumalla mukaan tekemään pääsee oikeasti kokemaan
jotain. Ja kyllä se kamarimaailma minut vei tenhoihinsa, useammaksi
vuodeksi. Kuitenkin jo alusta asti tiesin, että minun tekemiseni on
oman kamarin tekemistä. Pressavuosi antoi hienon näkymän alueen ja
kansallisen toiminnan puolelle, mutta oman kamarin toiminnan ja hengen
ylläpitäminen ja kehittäminen oli minulle kaikki kaikessa.
Nyt viimeisenä vuotenani päätin jättäytyä pois hallituksesta,
nimittäin tiesin että meillä on tulossa vielä yksi iso ponnistus.
Halusin olla mukana tässä meidän kamarimme historian merkittävimmässä
ponnistuksessa, mutta toisaalta antaa tilaa tuleville tekijöille
normaalin toiminnan pyörittämisessä. Vanhat jäärät on vanhoja jääriä,
ja vaikka meillä olisikin paljon hyviä ja oikeita mielipiteitä, niin
joskus sitä pitää ymmärtää että tuoreemmilla voi olla erilaisia ja
jopa parempiakin ajatuksia.
Niin minä siis lähdin tekemään jotain pientä syksyn 2016 A-alueen
vaalikokouksen Grow With the Flow järjestelyissä. Aluksi seurasin
vierestä kaikkea intoa ja touhua, jolla pistimme kasaan ohjelmaa ja
suunnitelmia jo hyvissä ajoin, vajaa vuosi ennen kokousta. Into ja
touhu sai myös minut tempautumaan mukaansa ja kun kokemusta oli
treassin touhuista niin päätin lähteä auttamaan siinä minkä jo osasin.
Niinpä vastaan nyt tapahtuman ilmoittautumisesta ja taloudesta sekä
kokoustoimistosta. Ja hyvä niin, nimittäin nuoremmat ja tuoreemmat
ovat meenneet idearikkaudessaan ja toteuttamisvauhdissaan minusta ohi
oikealta ja vasemmalta. Meillä on tulossa niin komeat koulutukset ja
puhujat, etten ihan hetkeen muista moisia nähneeni.
Kamaritoiminta antoi minulle paljon, nyt yritän vielä antaa viimeiset
tehot itsestäni takaisin. Toivottavasti näen vielä teitä vanhoja
tuttujani kotimaisemissani Tuusulan Gustavelundissa. Eikä varmaan
koskaan ole liian myöhäistä solmia vielä yhtä uutta tuttavuutta, jonka
hyötyjä kumpikaan meistä ei vielä tässä vaiheessa osaa aavistaa.
Nähdään Grow With The Flow:ssa 23-25.9.2016 Tuusulassa!
Syyskuu 6.2016 - Antti Myllys Kunkk Pres 2013