Mutta kun tästä kamariharrastuksesta on niin paljon vaivaa ja muita koottuja selityksiä
Alkuvuosi on jälleen kamarissa sitä aikaa, kun vuoden 2017 puheenjohtajien illat täyttyvät palkintohakemusten parissa ja vuosikokouksia varten pitää tai saa palata “vielä sen yhden kerran” menneen vuoden tapahtumiin ja tekijöihin. Näin on myös itseni kohdalla. Ristiriitaisin, samalla haikein ja helpottunein tuntein sitä kaivaa esille oman PRES-vuoden materiaalia ja muistelee mitä kaikkea tuli tehtyä. Ja tulihan sitä!
Oli kyse sitten palkintohakemuksista tai vuosikokousvalmisteluista, yksi asia on kirkkaana mielessä. Mikään vuosi ei ole mitään ilman tekijöitä. Aktiivisia, innostuneita, omistautuneita kamarilaisia, jotka laittavat itsensä likoon, heittäytyvät ja ennen kaikkea haluavat tehdä asioita niin oman kamarin ja kamarilaisten, kuin koko ympäröivän yhteiskunnan hyväksi. Puheenjohtajana on uskomaton fiilis, kun ympärillä olevat ihmiset ovat sydämellään toiminnassa mukana ja tekevät vuodesta niin mahtavan.
Oli kyse sitten palkintohakemuksista tai vuosikokousvalmisteluista, yksi asia on kirkkaana mielessä. Mikään vuosi ei ole mitään ilman tekijöitä. Aktiivisia, innostuneita, omistautuneita kamarilaisia, jotka laittavat itsensä likoon, heittäytyvät ja ennen kaikkea haluavat tehdä asioita niin oman kamarin ja kamarilaisten, kuin koko ympäröivän yhteiskunnan hyväksi. Puheenjohtajana on uskomaton fiilis, kun ympärillä olevat ihmiset ovat sydämellään toiminnassa mukana ja tekevät vuodesta niin mahtavan.
Kamarissa tärkein ja samalla varmasti haastavin tehtävä on projektitiimiläisten ja hallistusvastuullisten vapaaehtoisuuteen kannustaminen ja hyvän fiiliksen ylläpitäminen niin, että harrastaminen on mielekästä. Puheenjohtajavuotena tämä haaste varmasti iskee tajuntaan kaikista selkeimmin. Omaa vuotta päättäessäni, muistelin joulugaalassamme juuri tätä haastetta.
Parhaimmillaan kamariharrastus on lisämauste arkeen, se piristysruiske ja energialähde työelämän rinnalle, josta saa ammennettua lisää voimavaroja. Haastavimmillaan se on tilanteissa, kun liikaa töitä kaatuu samoille harteille ja kun vapaaehtoisuuden rajat hämärtyvät pakon ja velvollisuuksien painaessa päälle. Vaikeimpia hetkiä puheenjohtajana olivat ne, kun koitti löytää keinoja kannustaa aktiivisia tekijöitä jaksamaan vielä sen pienen hetken verran. Niinä hetkinä, kun huomasi muiden ja omien voimien olevan vähissä, oli vaikeaa muistaa tekemisen mielekkyyttä ja välillä järkevyyttäkin.
Kodin kuvalehdessä oli viime vuonna erittäin osuva kirjoitus aiheesta. Lehti kirjoitti siitä, miten niin moni asia jätetään tekemättä, koska siitä on niin hirveästi vaivaa. Syy on hölmö, sillä lähes kaikista parhaista asioista on vaivaa: hyvän ruoan kokkaamisesta, lemmikeistä, lapsista, parisuhteesta, matkustamisesta, juhlien järjestämisestä, sukulaissuhteista ja kukkien kastelemisesta. Jonon jatkoksi sopii hyvin kamariprojektit. Artikkeli muistutti siitä, miten ihminen tarvitsee vaivaa. Niin kauan kun sitä jaksaa nähdä edes hiukan, kaikki on hyvin. Sillä elämä, josta on riisuttu pois kaikki mahdollinen vaiva, ei ole vaivatonta, vaan raskasta.
Lopulta kyse on toinen toistemme aikataulujen kunnioittamisesta, ja siitä ettemme kilpaile toinen toistemme arjen kanssa. Meidän on ymmärrettävä paremmin, että on meidän kaikkien yhteinen asia toimia niin, että kenellekään ei koidu tekemisestä niin paljon vaivaa, että sen mielekkyys kyseenalaistetaan. Mitä useampi jäsen saadaan mukaan toimintaan tekemään asioita yhdessä, sitä tehokkaammin kamaritoiminnan idea ja ajatus avautuu. Kamaritoiminnan upeus ja idea kirkastuu parhaiten tekemällä ja näkemällä työn tulokset sekä onnistumisen ilon tekijöissä itsessään.
Salon kamarissa vuoden 2018 PRES Milla Forsman on lanseeranut meille oman kamarilupauksen, johon jäsenistö sitoutuu mukaan. Tämä on erinomaiseksi osoittautunut keino saada jäsenistö entistä vahvemmin sitoutumaan yhteiseen työhön mukaan. Kaikki tähtää yhdessä tekemiseen, hyvässä hengessä ja vapaaehtoisesti.
Otteita Salon kamarilupauksesta löytyy alta, jokainen kamari voi tehdä siitä omannäköisensä. Millainen olisi sinun kamarisi kamarilupaus?
Otteita Salon kamarilupauksesta löytyy alta, jokainen kamari voi tehdä siitä omannäköisensä. Millainen olisi sinun kamarisi kamarilupaus?
Kamarilupauksen myötä lupaan…
… kunnioittaa toisten aikatauluja ja deadlineja.
… hoitaa lupaani asiat parhaani mukaan.
… jos elämä tuo eteen odottamattomia käänteitä tai kiireitä, kertoa heti avoimesti, etten pystykään hoitamaan lupaamiani asioita. Näin tilanne saadaan paikattua mahdollisimman nopeasti
… että kaveria ei jätetä!
… pyytää apua silloin, kun sitä tarvitsen. Pidän mielessäni, etten ole yksin vaan ympärillä on hieno verkosto!
… etten itsekään jätä muita yksin silloin, kun minulla on aikaa ja mahdollisuus auttaa.
… pyrkiä tunnistamaan realiteetit ajankäyttöäni koskien ja olla lupaamatta liikoja.
… olla kilpailematta toisten elämäntilanteiden tai kiireiden kanssa.
… antaa tilaa myös toisten näkemyksille ja ideoille.
… oppia, kehittyä ja kasvaa tämän upean harrastuksen myötä.
- Elina Ilmanen