Historian havina harteilla



Tervetuloa Lennolle 2017 - kajahtaa tulevan vuoden kansallisen
puheenjohtajan Jenni Rajahalmeen tervetulosanat. Hotelli Järvisydämen
kattoparret natisevat ja tuoreitten puheenjohtajien kämmenet hikoavat
uuden äärellä. Tulevan vuoden puheenjohtajat, aluetiimit ja keskusliitto
ovat saapuneet saamaan johtajuuskoulutusta, treenaamaan tulevaa vuotta
varten ja tutustumaan toisiinsa. Suurimmalla osalla osallistujista
aamupäivä on kulunut monen tunnin tulomatkaan mitä parhaimmassa
kurasäässä. Järvisydämen upeissa hirsimaisemissa perisuomalainen marraskuu
kuitenkin unohtuu ja tunnelma on suorastaan kihelmöivä.

Viikonlopun aikana jännitys helpottaa ja muuttuu innostukseksi. Uusia
puheenjohtajia tutustutetaan toisiinsa niin bisnestreffien kuin
keittiöpsykologiankin voimin. Esimerkiksi Dr. Phil-osiossa puheenjohtajat
saavat antaa toisilleen neuvoja miten omat tavoitteet saisi vielä paremmin
saavutettua. Koulutuksissa ei vain istuta kuuntelemassa, kaikkea uutta
peilaa väkisinkin tulevaan vuoteen ja oman kamarin tilanteeseen. Aiheet
liikkuvat sujuvasti motivaatiosta ja brändäyksestä konkreettisiin
neuvoihin, kuten käädyissä käyttäytymiseen ja tulevan vuoden
aikatauluihin.

Turhia luppoaikoja ei ole, puheenjohtajien aivokapasiteettia pyöritetään
täydellä teholla koko viikonlopun. Neljän tunnin ajomatka todellakin
kannatti, uusi rooli paikallisen nuorkauppakamarin puheenjohtajana
konkretisoitui viikonlopun aikana tavoitteiksi, aikatauluksi ja
timanttiseksi asenteeksi. Tulevasta vuodesta tehdään paras kamarivuosi
ikinä!

Olen nähnyt monta kertaa käädyt arvokkaiden puheenjohtajien harteilla.
Vasta lauantai-illan gaalaan valmistautuessa tulee kunnolla ajateltua sitä
historian havinaa mikä hartioille lasketaan ensimmäistä kertaa hetken
päästä. Puheenjohtajat Vihdissä ovat muokanneet kamaria jo lähes
viidenkymmenen vuoden ajan. Seuraavaksi on minun vuoroni.


Anu Salminen

Vaikka tilanne on hermostuttava, voin olla varma siitä, että yksin tähän
seikkailuun ei tarvitse lähteä. Yhtä lailla uudessa tilanteessa rämpivät
muutkin kollegat. Miten käädyt saisi pysymään paikoillaan, ovatko nämä nyt
oikein päin, näytänkö ihan uskottavalta?

Pöydässä oman alueen kollegojen
kanssa olo on jo juhlallinen. Taustalla rätisee takkatuli, Emma Pohjola
tulkitsee "Let the Sky Fall", olemme tämän hetken yhdessä. Ja kohta jo
omillamme, kukin omissa kamareissamme.


 

Lento 2017 on alkamassa. Jennin sanoin: "laivan kapteeni uppoaa laivansa
mukana mutta näin lentoliikenteessä - Mennään kaikki mukana."

Anu Salminen
PRES 2017,

Marraskuu 22. 2016 - Anu Salminen

Tämän blogin suosituimmat tekstit

#kamaritarina - Raikko Kavisto, Turun Nuorkauppakamari

#kamaritarina - Christa Kantonen, Salon Nuorkauppakamari

SHIFT 2017 innosti ja inspiroi yli 2300:aa kävijää