Pop Out Turku -teos – mahtava projekti!
Wow, olipahan projekti! Eikä se taida vieläkään ohi olla, mutta ainakin itse kirja on nyt julkaistu sekä sähköisenä että fyysisenä versiona. Pop Out Turku on huikeasisältöinen teos, joka kertoo innostavalla tavalla mielenkiintoisten yrittäjien henkilötarinoita heittäytymisestä ja kansainvälistymisestä. Se on jo kiinnostanut monia ja tulee varmasti kiinnostamaan myös jatkossa.
Aktivoidumme projektissa vielä ainakin myynnin osalta, nythän meillä on käsissämme huipputuote, joka on joukkorahoitusvaiheessa myyty jo melko laajalle. Esimerkiksi Turun yliopiston kaikki opiskelijat ja koko henkilökunta, yli 20 000 henkeä kaikkiaan, saavat luettavakseen sähköisen Pop Out Turku -kirjan. Kiitos tästä kuuluu Turun kauppakorkeakoululle.
Projekti kokonaisuudessaan oli erittäin startup-henkinen. Startup-henkinen siksi, että lähdimme liikkeelle vahvalla myyntikärjellä tietämättä tarkkaa lopputulosta, luottaen ainoastaan omaan kykyymme vakuuttaa rahoittajia jo aikaisessa vaiheessa visiostamme. Annoimme myyntitiimin kanssa asiakkaiden ja tulevien joukkorahoittajien vaikuttaa sisältöön ja lopputulokseen mielellämme. Sehän oikein suodatettuna tarkoittaisi ainoastaan sitä, että sisällöstä saataisiin entistä kiinnostavampi. Ja ottamalla käyttöön jäsentemme ja senaattorikuntamme mahtavat kontaktiverkostot, saimme tarinoiden kattauksesta erittäin vaikuttavan. Kiitos myyntitiimi ja kaikki myynnin apuna olleet, hienoa ja joustavaa työtä!
Tarinatiimimme teki kovan työn työstäessään Pop Out Turun tarinakattauksen. Viisitoista tarinaa on paljon, mutta vielä enemmän tarinoita meillä olisi ollut kerrottavanamme. Oli yllättävän vaikea tehtävä löytää jokaiseen haluamaamme genreen se kaikkein sopivin tarina. Juuri se osuvin kaikkien niiden huikeiden ehdokkaiden joukosta, joita yhteisöstämme olimme koostaneet. Nyt sisältö on timanttinen. Kiitos tarinatiimi, huikeaa duunia!
Niin, päätimme joukkorahoittaa Pop Out -kirjaprojektin. Ihan vain siksi, että se tuntui hyvältä oppimisen paikalta ja mielenkiintoiselta tekemiseltä. Kukaan tiimistä ei ollut joukkorahoituskampanjaa tuolloin vielä tehnyt, joten opittavaa todellakin oli. Kampanjavideon käsikirjoitukseen ja kuvaukseen saimme kokenutta apua. Pian videomme olikin valmis ja kampanjasivusto sekä rahoitusalustana käytetty Holvi pystyssä. Keräsimme kampanjalla kaikkiaan 16 280 euroa. Suuri kiitos kaikille teille joukkorahoitukseen tavalla tai toisella osallistuneille tekijöille ja rahoittajille!
Olen ylpeä projektimme lopputuloksesta. Siitä tuli jotakin sellaista, jota haaveilimmekin sen olevan. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että digisisältöä ja videota sekä fyysisten ja sähköisten tarinoiden linkittämistä olisin halunnut vielä enemmän. Kompromisseja täytyy kuitenkin aina tehdä, etenkin kun toimitaan vapaaehtoisorganisaation puitteissa, jossa taloudellinen riskinottokykykään ei aina voi olla startupin luokkaa.
Tämä oli myös henkilökohtaisella tasolla hieno matka. Suunnilleen samaan aikaan, kun otin projektipäällikkyyden vastaan, olin itse ottanut loparit omista korporaatioduuneistani. Oma yritykseni on syntynyt siis yhtä matkaa Pop Out Turku -projektin kanssa. Tämä tekee projektista minulle vielä erikoislaatuisemman: tulipahan itsekin heittäydyttyä!
Kiitos kamarille luottamuksesta ja kannustuksesta. Lämmin kiitos myös koko 20 hengen tiimille spektaakkelimaisesta duunista!
Tomi Virtanen
Projektipäällikkö
Pop Out Turku
Marraskuu 25. 2016 - Tomi Virtanen