Eurooppakokous - mikä reissu!
Mitä saa kun yhdistää lähes 2000 ihmistä ympäri Euroopan Tampereelle neljän päivän ajaksi? Tätä lähdin selvittämään EC:n enkä joutunut pettymään! Oma JCI urani on vielä lyhyt, vasta noin 8 kuukauden mittainen. Lähdin avoimin mielin Tampereelle, odottaen uusia kokemuksia ja niitä todella sain!
Tampere näytti meille parhaat puolensa! Neljän päivän aikana saimme nauttia upeista puheista, koulutuksista ja iltaohjelmista. Voin väittää, että EC ei jättänyt ketään kylmäksi!
Ennen EC:tä ohjelmaan pystyi helposti tutustumaan nettisivujen kautta ja jo etukäteen suunnittelemaan oman EC-kokemuksensa. Itselleni ohjelmasta nousivat heti esiin Key Note speakerit. Omaan ohjelmaani kuului Aki Hintsan puhe paremmasta elämänlaadusta. Etukäteen odotin ehkä eniten Bruce Oreckin puhetta. Hän on henkilö, joka osaa ottaa tilan haltuunsa. Hän saa jokaisen kuulijan huomion itselleen niin että puheen lopussa, kun hän rauhoittaa tilanteen, kukaan ei uskalla edes hengittää, ettei pitäisi ääntä. Itselleni jäi parhaimpana mieleen puheesta se, miten meitä kehotettiin rikkomaan rajojamme, astumaan oman mukavuusaluemme ulkopuolelle. Tätä nuorkauppakamari toiminta on, rajojen rikkomista.
Kolmas puhuja, jota itse kävin kuuntelemassa, oli Rovion yksi avainhenkilöistä, Peter Vesterbacka. Vesterbacka opetti meitä erottumaan joukosta. Hän opetti, että yksinkertainen, hyvä ajatus saattaa olla juuri se tuottoisin ajatus.
EC:n aikana oli tarjolla myös useita JCI:n virallisia koulutuksia. Koulutukset olivat hyvin haluttuja ja niihin oli vaikea päästä viime tipassa ilmoittautumaan. Onnekseni onnistuin pääsemään Project Management -koulutukseen, josta uskon olevan meille jokaiselle suuresti hyötyä. Koulutuksessa saadut opit pyrin itse laittamaan täytäntöön heti seuraavassa kamarimme projektissa. Koulutuksessa pääsimme itse suunnittelemaan projektin. Meidän projektimme olisi opettanut nuoria työttömiä tekemään uudenlaisen, massasta erottuvan CV:n.
Koulutusten täytteiset päivät ansaitsivat vastapainoksi myös vapaata ohjelmaa. Tarjolla oli paljon erilaisia aktiviteetteja, mistä valita. Oli saunabussia, retkiä Turkuun ja Hämeenlinnaan sekä erilaisia yritysvierailuja. Itse osallistuin Home Hospitality Coctailseille. Minut ja 15 muuta osalistujaa (Belgiasta, Hollannista, Saksasta ja Suomesta) vietiin bussilla tamperelaisen JC:n kesämökille nauttimaan perinteisestä suomalaisesta kesäpäivästä! Kukaan meistä ei osannut kuvitellakaan, miten hieno iltapäivästä tulikaan, kun meidät ensin saunotettiin, uitettiin järvessä ja vielä ruokittiin perinteisillä suomalaisilla kesäherkuilla. Kiitos vielä Oksasen perheelle!
EC:stä ei myöskään sovi unohtaa iltaohjelmaa! Torstai-illalla nautimme canadai-latvia illasta. Perjantai-illalla oli vuorossa Sveitsi-ilta. Illat olivat aivan huikeita, vapaata oleskelua, uusia tuttavuuksia, karaokea täpötäydessä baarissa ja saunomista neljältä aamuyöstä Tornin sviitissä. Varmasti meille kaikille unohtumattomia muistoja syntyi!
EC huipentui lauantain gaalaan. Järisyttävän upea juhlailta, jolloin jälleen Tampere näytti miten juhlat hoidetaan. Ruoka oli erinomaista, ohjelmaa unohtamatta. Jos ohjelman sisältönä on Miss Divet, Boston ja Pandora, ei paljon parempaa ohjelmaa enää voi olla! Illan aikana tanssimme jalkamme kipeiksi ja lauloimme äänemme käheiksi.
Miksi lähteä EC:n? Paremmin voisi kysyä, miksi et lähtisi EC:n. EC on kokemus, jota ei voi kuvailla. Kaikki mitä siitä yrittää kirjoittaa tai kertoa, tuntuu täysin lattealta. Kuvista välityy vähän tunnelmaa, mutta tunne, sitä ei voi kuvailla. Joten, ensi vuonna lähdetään Baseliin katsomaan miten Sveitsi hoitaa kokouksen. Lähde mukaan, se on joka pennin arvoinen kokemus!
Kesäkuu 27. 2016 - Anssi Heino