Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2018.

Vuoden Nuori Johtaja 2018 – etsintä on käynnissä

Kuva
Tunnetko esimerkillisen nuoren johtajan? Haemme alle 40-vuotiasta johtajaa, joka johtaa päämäärätietoisesti organisaatiotaan ja kantaa johtajana vastuun sekä asioista että ihmisistä. Voittajaksi valitaan henkilö, joka on esimiestaidoillaan luonut työpaikalleen hyvän ja kannustavan ilmapiirin ja edustaa toiminnallaan hyvää henkilöstöjohtamista. Hän on sinut itsensä kanssa ja osaa mukauttaa vuorovaikutustaan tilanteen mukaan. Hänellä on rohkeutta kohdata haasteet ja omat alaiset sekä olla esimies vaikeissakin tilanteissa. Hänen tekemisensä perustuu tarkoitukseen ja luottamukseen. Hän levittää kulttuuria, jossa epäonnistumisia siedetään ja virheistä opitaan. Hän huolehtii omasta ja työntekijöidensä osaamisista ja niiden ajan tasalla pitämisestä sekä omasta ja työntekijöidensä jaksamisesta. Hän tuo organisaation yhdessä sovitut arvot arkeen ja käytäntöön. Kilpailussa menestyy nuori johtaja, jolla on kunnianhimoisia tavoitteita ja joka pyrkii johtamisellaan muovaamaan tulevaisuutta

Päivä Johtajana – projekti toteutetaan syksyllä 2018

Kuva
Oletko halukas ottamaan yhden nuoren päiväksi oppimaan johtajuutta? Suomen Nuorkauppakamarit järjestävät jälleen vuonna 2018 Päivä Johtajana – tempauksia ympäri Suomea. Päivä Johtajana – tempauksien tarkoituksena on tarjota nuorille tilaisuus seurata johtajan työtä päivän ajan. Nuoret oppivat, mitä johtaminen on käytännön tasolla. Lisäksi toteutus antaa nuorille näkökulmia omiin ura- ja koulutussuunnitelmiin sekä työelämään. Tempauksissa mukana olevilla johtajilla on mahtava mahdollisuus tuoda omaa yritystä tai työyhteisöä esille positiivisesti ja samalla edistää nuorten työelämätaitoja. Tempauksessa yritysten ja muiden organisaatioiden johtajat ottavat yhden tai useamman 17-20 -vuotiaan nuoren tutustumaan työtehtäviinsä työpäivän ajaksi. Tempauksien teemaviikkoa vietetään vuonna 2018 viikolla 44 eli 29.10.-2.11.2018. Päivä Johtajana -tempauksia on järjestetty vuodesta 2013.  Lisätietoa Nuorkauppakamari on nuorten aikuisten kansainvälinen kouluttautumisjärjestö. Se

Aluevaalit 2019 - infopaketti

Kuva
Nuorkauppakamaritoimintaan kuuluu olennaisesti vuodenmittaiset virat sekä jokavuotiset vaalit - myös aluetiimin virkailijat vaihtuvat vuosittain. Kokosimme aluevaali-infopaketin josta löydät haussa olevat virat kuvauksineen sekä ohjeet ehdolleasettautumiseen. Vaaleilla valittavat Aluejohtaja, aluekoordinaattori, aluekoulutuspäällikkö sekä alueviestintäpäällikkö valitaan vaaleilla syksyn aluevaalikokouksessa. Nämä neljä muodostavat alueen johtoryhmän jotka ovat vastuussa aluetukiyhdistyksen toiminnasta ja päätöksenteosta. Johtoryhmä valitsee ja kutsuu aluetiimiin muita virkailijoita kuten sihteerin, aluemyyntipäällikön, kansainvälisyyspäällikön, palkintopäällikön ja aluetietohallintopäällikön. Lisäksi aluetiimiin kutsutaan alueelliset kilpailupäälliköt (Tuottava Idea, Vuoden Nuori Menestyjä ja Vuoden Nuori Johtaja), joiden valinta tehdään yhdessä aluejohtoryhmän ja kansallisten kilpailupäälliköiden kanssa. Aluejohtaja / VP aluejohtoryhmän johtaminen ja kehittämin

Vuoden Nuori Menestyjä -aluefinaalien voittajat ratkeavat yleisöäänin

Kuva
Vuoden Nuori Menestyjä -kilpailun tarkoituksena on nostaa esiin kotimaista osaamista niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin sekä tehdä näkyväksi positiivisia ja innostavia esimerkkejä johtajuudesta ja henkilökohtaisesta menestymisestä. Nuori Menestyjä on 18–40- vuotias Suomen kansalainen ja uuden sukupolven esikuva, joka inspiroi omalla esimerkillään ja kannustaa muita ihmisiä aktiiviseen toimintaan ja muutosmyönteisyyteen. Suomen Nuorkauppakamarit ry on järjestänyt kilpailua vuodesta 1990. Yleisöäänestys elokuussa Toista kertaa kilpailun historiassa aluefinaalien voittajat ratkaistaan yleisöäänestyksellä. Kuka tahansa voi äänestää omaa suosikkiaan ja vaikuttaa siihen, ketkä kolme ehdokasta Etelä-, Itä-, Länsi- ja Pohjois-Suomen alueilta etenevät kansalliseen finaaliin. Vaikka itse asuisit jollain tietyllä alueella, voit silti vaikuttaa myös muiden alueiden voittajiin. Äänestys on käynnissä 1.–22.8.2018 osoitteessa www.nuorimenestyja.fi/aluefinalistit/ Etelä