Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2017.

Suomen Nuorkauppakamarit ry suomalaisen johtajuuden ja työelämän kasvualustana.

Kuva

Viestinnällä johtaminen

Kuva

#kamaritarina - Christa Kantonen, Salon Nuorkauppakamari

Kuva
#epämukavuusalue

Tätä sanaa olen kuullut joka kanavasta usean vuoden ajan töissä sekä opiskeluidenkin aikana. Vasta kamarissa ymmärsin sanan varsinaisen merkityksen.

Oma kamaritarinani alkoi 2016 syksyllä. Pääsin mukaan maailmanmestareiksi (nevö föget) julistetun Salon kamarin porukkaan! Joulugaala oli siis lähtölaukaus koejäsenvuoteen.




Viime vuosi oli aikamoinen tietotulva. Koejäsenen saappaissa yritin pistää kirjaimellisesti kädet saveen ja kokea uusia asioita. Olemalla mukana kamarin projekteissa sekä tapahtumissa ymmärsi mitä ympärillä tapahtuu. Uudenlainen kulttuuri-verho avautui minulle uusien ihmisten ja toimintatapojen myötä. Päällimmäisenä oppimiskokemuk-sena on ollut meidän yhteistyökumppaneiden kanssa tehdyt kuukausivierailut, joista on saanut paljon irti myös omaan työelämään. On ollut hienoa huomata kamarin verkostoissa piilevä voima. Muuttuvat elämäntilanteet ymmärretään ja aina saa apua projekteihin kun sitä pyytää. Koskaan ei kuule kenenkään sanovan ide…