Vihdin Bisnesilta



Torstaina 4.5.2017 Vihdin Nuorkauppakamari järjesti Vihdin kunnan ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa yhteistyössä ainutlaatuisen, mutta ei varmastikaan ainutkertaisen, Vihdin Bisnesillan Nummelassa Luksian auditoriossa. Tapahtumassa oli puhujina menestyneitä brändäyksen, vaurastumisen ja markkinoinnin ammattilaisia.


Tapahtuman avaussanat lausui kunnanvaltuutettu ja kansanedustaja Eerikki Viljanen ja tapahtuman juonsi koomikko Simo Takanen. Ensimmäisenä puhujana oli SEK & GREY:n luova johtaja Jari Ullakko. Hänen aiheensa oli mielenkiintoinen "Miten luoda brändiarvoa, kun markkinat ovat muuttuneet keskusteluiksi". Esimerkkitapausten kautta Ullakko kertoi millaisia kampanjoita on GREY luonut maailmalla. Näistä yksi hyvä esimerkki nopeasta reagoimisesta oli heidän Norjan toimiston kampanja ”Brad is single”.

Toisena puhujana oli varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmi. Terhin aiheena oli "Nollasta kohti taloudellista riippumattomuutta" ja puheen viesti tuli esille hänen omien kokemustensa kautta. Majasalmi kertoi kuinka oli aloittanut oman varallisuutensa kasvattamisen tallettamalla tuhat markkaa asuntosäästöpalkkiotilille vuonna 1998 ja miten on päässyt vaikeuksien kautta tavoitteeseensa, tulla taloudellisesti riippumattomaksi.

Illan viimeisenä puhujana oli Aaltonen & Yrjölä Sales Communications Oy:stä Jani Aaltonen aiheenaan "Myynnin ja Markkinoinnin trendit 2017". Aaltonen puhui omien kokemustensa perusteella, että mitkä asiat hän on kokenut toimiviksi markkinointikeinoiksi. Hän on erikoistunut nykyään netissä tapahtuvaan markkinointiin ja on kuvannut jo satoja videoita, joilla pyrkii vastaamaan asiakkaiden kysymyksiin. Asiakkaiden yleisimpiin kysymyksiin vastaaminen on yksi helpoimmista tavoista päästä googlen ensimmäisten hakutulosten joukkoon.


Puhujatrion jälkeen tapahtumassa oli vuorossa ohjattua keskustelua aiheista, pieni trade show sekä verkostoitumista. Illan aiheet kiinnostivat yleisöä ja puheensorina jatkui pitkään keskustelun ja verkostoitumisen merkeissä. Vihdin Bisnesilta sai yleisöltä paljon kehuja esiintyjistä sekä tapahtumaideasta ja toivottiin jatkoa tapahtumalle. Kamari sai paljon positiivista näkyvyyttä eri medioissa, uusia kontakteja sekä useita koejäsenhakemuksia.

Illan fiiliksiä voi käydä katsomassa mm. näistä linkeistä:

https://www.facebook.com/ViikonPuheenaiheet/videos/1843752062615390/

https://www.facebook.com/ViikonPuheenaiheet/videos/1843948839262379/

https://www.youtube.com/watch?v=WT_j-nB_FO8

http://www.vihdinuutiset.fi/artikkeli/517695-pitaa-olla-periksiantamaton#.WRLUiecM6zI.facebook


Teksti: Liisa Tikkanen Vihdin nkk
Kuvat: Jari Maarto Vihdin nkk

Tämän blogin suosituimmat tekstit

#kamaritarina - Raikko Kavisto, Turun Nuorkauppakamari

#kamaritarina - Christa Kantonen, Salon Nuorkauppakamari

SHIFT 2017 innosti ja inspiroi yli 2300:aa kävijää