#kamaritarina - Agneta Wackström, Porvoon Nuorkauppakamari
Minulla on kuusi vuotta takanani jäsenenä ja olen jo ehtinyt olla
monessa mukana. Tällä hetkellä toimin työryhmässä JCI UN & External
Affairs, joka mm. edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Siinä
olen saanut näköalapaikalta seurata, miten JCI-toimintaa tehdään
kansainvälisellä tasolla. Kaikki alkoi siitä, että hain Porvoon
Nuorkauppakamarin koejäseneksi etsiessäni uusia haasteita muuttaessani
takaisin kotiseudulle Porvooseen opiskeltuani Vaasassa. En silloin
tiennyt mitä kaikkea se merkitsisi. Olen saanut kokea paljon, samalla
kehittyen sekä ihmisenä että johtajana.
Nuorkauppakamaritoiminta on antanut minulle rohkeutta luottaa omaan taitooni. Tarmoa ja intohimoa nuorkauppakamaritoimintaan sain mm. puheenjohtajavuotenani 2013 – silloin sain mahdollisuuden näyttää mihin pystyn. Samana vuonna toimin myös kokouspäällikkönä A-alueen vuosikokouksessa. Vuosi 2013 opetti minulle tiimityöskentelyä ja sen tärkeyden, ja samalla sain oppia ihmisten johtamista sekä vastuunkantamista.
Tässä vaiheessa olin myyty! Olin saanut laajan verkoston ympäri Suomea ja paljon ystäviä. Verkostoni on kasvanut ajan kanssa ja tänä vuonna verkostoni moninkertaistui, kun tein Grand Slamin. Päätin tehdä unelmastani totta, kun tein itselleni aikaa keväällä. Tällä hetkellä olen vapailla työpaikkamarkkinoilla. Ota minuun yhteyttä, jos tarvitset yritykseesi tiiminvetäjän, joka saa tehotiimin parhaat puolet esille.
Agneta Wackström 33-vuotias iloinen, ystävällinen ja luotettava tekijä Porvoosta!