Tässä ovat vuoden nuoret menestyjät


Vuoden Nuori Menestyjä -kilpailun kansalliset voittajat on valittu. Kaiken kaikkiaan kilpailussa oli
33 aluefinalistia, joista 12 eteni kansalliseen finaaliin.

Kilpailun vuoden 2018 kansallisiksi voittajiksi valikoituivat tietojenkäsittelyn opiskelija Petteri
Timonen Salosta, Visma Solutions Oy:n toimitusjohtaja Ari-Pekka Salovaara Lappeenrannasta sekä
paraurheilija Sini Pyy Rovaniemeltä. Voittajat palkittiin Suomen Nuorkauppakamareiden
kansallisessa vaalikokouksessa Helsingissä 13.10.2018.

Päätuomaristossa yhteiskunnallisia vaikuttajia

Kansalliset voittajat valitsi päätuomaristo, johon kuuluivat kilpailun suojelija ja mediapersoona
Jaajo Linnonmaa, Kumppania Oy:n toimitusjohtaja Leena Roskala, Finnairin viestintä- ja
yhteiskuntavastuujohtaja Arja Suominen, eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen markkinointijohtaja Päivi
Sihvola sekä Suomen Nuorkauppakamareiden kansallinen varapuheenjohtaja Ellimaija Ahonen.
– Oma tavoitteeni on edesauttaa yhteiskunnan positiivista kehitystä ja tehdä Suomesta parempi
paikka elää, olla ja yrittää, joten siksi onkin ollut kunniakas tehtävä toimia kilpailun suojelijana sekä
tuomarina, Jaajo Linnonmaa toteaa.

Alallaan menestynyt voittajakolmikko

A-alueen ehdokas, Petteri Timonen on 20-vuotias opiskelija, joka on palkittu useissa kansainvälisissäkin tiedekilpailuissa, edustanut Suomea tietotekniikkaolympialaisissa sekä työskennellyt muun muassa Googlella ja Nokialla. Timonen nimitettiin yhdeksi Suomen seitsemästä vaikutusvaltaisimmasta teini-ikäisestä vuonna 2016 ja hänen mukaansa on nimetty myös asteroidi. Vaikuttajana Timonen on käynyt puhumassa eduskunnassa nuorten tiedekilpailuista. Petterin ilmoitti kilpailuun mukaan Jere Virtanen Salon Nuorkauppakamarista.

Ari-Pekka Salovaara on Visma Solutions Oy:n moderni toimitusjohtaja, joka saa ihmisten parhaat
puolet esille ja heidän potentiaalin käyttöön. Salovaara on huippuälykäs yksinkertaistamaan ja
hakemaan tehokkaita ratkaisuja asiakkaille – ehkäpä juuri siksi Visma Solutions on kasvanut lähes
900 prosenttia vuosien 2011–2018 aikana. Lisäksi Salovaara toimii kasvuyhtiöiden
enkelisijoittajana.

Paraurheilija Sini Pyy edusti tänä vuonna Suomea Pyeongchangin paralympialaisissa, jossa hän
saavutti arvostetun Whang Youn Dai Achievement Award -palkinnon. Palkinnon perusteena oli
Pyyn suuri rooli Suomen paralympiakomitean urheilijavaliokunnan perustamisessa. Pyy on
urheilijavaliokunnan ainut nainen ja hän haluaakin edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa niin
paraurheilussa kuin suomalaisessa urheilussa ylipäätään. Pyy on hieno esimerkki haasteiden
muuttamisesta omiksi vahvuuksiksi ja menestykseksi.
Maailmanlaajuisesti tunnettu kilpailu

Vuoden Nuori Menestyjä -kilpailu nostaa esiin kotimaista osaamista niin valtakunnallisesti kuin
kansainvälisestikin sekä tuo esiin innostavia esimerkkejä johtajuudesta ja henkilökohtaisesta
menestymisestä. Nuori Menestyjä on 18–40-vuotias Suomen kansalainen, joka inspiroi omalla

esimerkillään ja kannustaa muita ihmisiä aktiiviseen toimintaan ja muutosmyönteisyyteen.
Suomen Nuorkauppakamarit ry on järjestänyt kilpailua vuodesta 1990.
Kolme suomalaisvoittajaa etenee seuraavaksi kansainväliseen TOYP – Ten Outstanding Young
Persons of the World -kilpailuun, jonka voittajat palkitaan Nuorkauppakamareiden
Maailmankokouksessa Tallinnassa ensi vuoden marraskuussa (?).

Lisätiedot:

Kansallinen kilpailupäällikkö
Johanna Riestola-Häyrinen
johanna.riestola-hayrinen@jci.fi
puh. +358 40 561 1385
www.nuorimenestyja.fi

Nuorkauppakamari on nuorten aikuisten kansainvälinen kouluttautumisjärjestö. Se pyrkii
vaikuttamaan yhteiskuntaan kehittämällä jäsentensä johtamistaitoa, sosiaalista vastuuta,
yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä. Suomessa toimii yli 70 paikallista nuorkauppakamaria ja
varsinaisia jäseniä on noin 2500. Maailmanlaajuisesti Nuorkauppakamarissa on yli 170 000
jäsentä. Nuorkauppakamarin kansainvälisiä jäseniä ovat olleet esimerkiksi Bill Clinton, Kofi Annan,
Jacques Chirac ja Al Gore.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

#kamaritarina - Raikko Kavisto, Turun Nuorkauppakamari

#kamaritarina - Christa Kantonen, Salon Nuorkauppakamari

SHIFT 2017 innosti ja inspiroi yli 2300:aa kävijää