Positiivisin helsinkiläinen -kilpailu - hyvän asian äärellä

Monet nuorkauppakamarit järjestävät omilla seuduillaan vuoden positiivisin -kilpailuja. Tässä Havis Amandojen tarina Positiivisin helsinkiläinen -kilpailun järjestämisestä. 

 Julia Thurén keräsi yleisöäänistä 35 prosenttia. Muut ehdokkaat olivat Heikki Hursti, Oona Kivelä ja Ville Galle. Palkitsijoina toimivat Havis Amandan Nuorkauppakamari, pormestari Jan Vapaavuori ja K-Citymarket Ruoholahti.


- Aloitimme kilpailun järjestelyt keväällä. Sain projektipäällikkönä kasattua tiimin, jolla oli yhteinen päämäärä: saada kisalle positiivista pöhinää kamarissa ja sen ulkopuolella, kertoo projektipäällikkö Milla Peltola Havis Amandoista.

Peltola jatkaa:
- Kontaktoimme sellaisia yhteistyötahoja, joiden uskoimme uskovan positiiviseen vaikuttamiseen ja positiivisen pöhinän voimaan pääkaupunkiseudulla. Saimme mukaan kumppaneita, joiden oma viestintä ja omat tuotteet tai palvelut tukivat myös Positiivisin helsinkiläinen ydin teemoja. Esimerkiksi Ruoholahden cittarin slogan "Sinä & hyvä ruoka" teeman ympärille oli helppo rakentaa positiivista virettä myös kilpailun näkökulmasta.

Positiivisin helsinkiläinen 2018 on toimittaja ja bloggaaja Julia Thurén inspiroivan Juliaihminen-blogin takana. Hän käsittelee blogissaan elämänmyönteisesti ja terävän oivaltavasti vanhemmuutta, tasa-arvoa, yhteiskuntaa, taloutta ja kulttuuria. Hän hurmasi äänestäjät aitoudellaan, avarakatseisuudellaan ja sarkastisella huumorintajullaan.

Elina Lähteenmäki-Ikonen
Tämä artikkeli on luettavissa myös sidosryhmälehtemme Meriitin 03/18 numerossa. 

Tämän blogin suosituimmat tekstit

#kamaritarina - Raikko Kavisto, Turun Nuorkauppakamari

#kamaritarina - Christa Kantonen, Salon Nuorkauppakamari

"You are never too young to lead and never too old to learn"