Tammelan tonttimyyntikilpailun voitto Airiston Nuorkauppakamarille


Tammelan ja Suomen nuorkauppakamareiden A-alueen tonttimyynti kilpailun voittajaksi selviytyi Airiston nuorkauppakamari. Kilpailun tavoitteena oli kehittää toimintasuunnitelma Kaukjärven Hakkapeliitta-yrityspuiston tonttien myynnin edistämiseksi. Voittaneelle kamarille kunta lahjoitti 1500€:a. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet palkittiin 250€:lla.

“Useissa suunnitelmissa hyödynnettiin hyvin Tammelan vahvuuksia. Airiston nuorkauppakamarin ehdotus yhdisti Tammelan mahdollisuudet globaaleihin trendeihin joihin on helppo tarttua. Suunnitelmassa nostettiin esiin kaksi konkreettista ehdotusta; kiertotalous ja verkkokauppa, joihin Hakkapeliitta-yrityspuisto sopii erinomaisesti. Strategisen suunnitelman lisäksi oli määritelty konkreettiset etenemis askeleet, jotta kunta voi lähteä tätä helposti toteuttamaan.” Raatiin kuulunut Keski-Uudenmaan kehityskeskuksen toimitusjohtaja Elina Pekkarinen kertoo.

Kilpailun raatiin kuului 6 merkittävää toimijaa eri aloilta. Esityksiä saapui kunnantalolle kuulemaan ja arvioimaan Juha Siitonen, Keski-Uudenmaan kehityskeskuksen toimitusjohtaja Elina Pekkarinen, Aava&Bang operatiivinen johtaja Janne Ikola, Vesinummela Oy:n toimitusjohtaja ja yrittäjä Timo Nummela, Tammelan kunnan kaavoittaja Miika Tuki sekä kunnanjohtaja Kalle Larsson.

“Tuomaristo oli vaikuttunut kilpailun korkeasta tasosta ja siitä, miten näin lyhyessä ajassa nuorkauppakamarilaiset pääsivät niin hyvin sisälle kunnan toimintaan ja vahvuuksiin. 

Elinvoimaisen tärkeää on nyt, että kunta ottaa veturiotteen konkreettisiin toimiin yrityspuiston kehittämiseksi.” Vesinummela Oy:n toimitusjohtaja ja yrittäjä Timo Nummela toteaa. 

Kilpailun 1. kuniamaininta meni Forssan seudun nuorkauppakamarille, jonka kiertotalouteen keskittyvä työ vakuutti tuomariston. “Rohkea esitys, jossa oli erottuvuutta markkinoinnillisesti.” Aava&Bangin operatiivinen johtaja Janne Ikola ylistää. 2. kunniamaininta meni Espoon nuorkauppakamarille. “Joukkue oli tutustunut huolellisesti Tammelan tilanteeseen ja analysoinut kilpailevat yritysalueet.” Tammelan kunnan kaavoittaja Miika Tuki kertaa.  

Tammelan ja Suomen nuorkauppakamareiden A-alueen, Hakkapeliitta-yrityspuiston tonttimyynti kilpailu käytiin torstaina 12.4.2018 Tammelan kunnantalolla. Kilpailuun osallistui yhteensä 6 nuorkauppakamaria: Airisto, Espoo, Forssan seutu, Loimaan seutu, Salo ja Turku. 

Tämän blogin suosituimmat tekstit

#kamaritarina - Raikko Kavisto, Turun Nuorkauppakamari

#kamaritarina - Christa Kantonen, Salon Nuorkauppakamari

SHIFT 2017 innosti ja inspiroi yli 2300:aa kävijää