Uusia verkostoja sekä kokemuksia
Koejäsenen ajatuksia nuorkauppatoiminnasta 50-vuotisjuhlien alla.
Kerron tässä blogissa miten päädyin nuorkauppakamaritoimintaan, miltä ensimmäiset kuukauteni koejäsenenä ovat tuntuneet ja miten koen ENKK:n toiminnan ennen juhlallisuuksia.Espoon Nuorkauppakamari täyttää 50-vuotta, ja valmistaudumme juhliin jo täydellä tohinalla.
Vielä alkuvuonna minulla ei ollut mitään tietoa nuorkauppatoiminnasta. Tuttuni eivät ole olleet toiminnassa mukana, eikä tietooni ole tullut muitakaan vihjeitä nuorkauppakamareista. Kuulin toiminnasta ensimmäisen kerran radiosta noin kaksi kuukautta sitten, kun entinen yrittäjä Kim Väisänen oli haastateltavana Radio Rockissa. Kiinnostuin tutkimaan asiaa tarkemmin netistä ja lähettämään viestiä ENKK:iin, olin kiinnostunut tutustumaan kamaritoimintaan.Pian viestiin vastasikin DP Milla Harju ja sovimme tapaamisesta. Milla kävi tapaamisessa läpi toimintaa sekä jäsenvaatimuksia. Espoossa jäsenvaatimuksiin kuuluu neljä suoritusta viidestä vaihtoehdosta. Vaihtoehdot ovat osallistuminen Start-koulutukseen, kamarin tapahtumaan, projektiin, kokoukseen ja puhekilpailuun tai debattiin.
Ensimmäiset tapahtumat, joihin osallistuin, olivat Start-koulutus ja Wednesday club.
Koin Wednesday clubin hyvänä verkostoitumistapahtumana, jossa tapasin vanhoja ja uusia tuttuja. Lisäksi osallistuin ENKK:n järjestämään koulutukseen, jossa Slushin entinen toimitusjohtaja piti innostavan koulutuksen johtajuudesta. Pääsin myös hyödyntämään lapsenmielisyyttäni kamarin kuukausitapahtumassa Rush trampoliinipuistossa.Hetken päästä matkustan Maarianhaminaan kansalliseen vuosikokoukseen. Start-koulutuksessa kuulin eri kokousvaihtoehdoista. Koska en ole aikaisemmin käynyt Ahvenanmaalla, kokous vaikutti välittömästi mielenkiintoiselta. Toiveissani on myös ehtiä tekemään turistikierros ja nähdä Maarianhaminan ympäristöä. Aion myös lähettää postikortin Manner-Suomeen.
Koejäsenyyteni aikana olen tavannut monia huikeita ihmisiä erilaisilla taustoilla.
Odotuksissa on paljon uusia mielenkiintoisia tapahtumia, joista yksi ajankohtaisimmista on ENKK:n 50-vuotisjuhlat. Espoossa on jo kääritty hihat ja alettu hommiin loistavien juhlien luomiseksi. Myös minä olen ollut valmistelemassa Espoon Nuorkauppakamarin 50-vuotisjuhlia. Samanaikaisesti olen tutustunut ENKK:n 50:een vaiherikkaaseen vuoteen kamarin Instagram -tililtä, missä käydään läpi ENKK:n historiaa lyhyiden tarinoiden muodossa.Juhlat järjestetään Espoon Otaniemessä, mikä on minulle tuttu paikka opiskeluajoilta. Juhlapaikkana toimii arkkitehtuurisesti hieno Dipoli ja huhut kertovat myös, että siellä ei ole kahta samankokoista ikkunaa. Historiansa aikana Dipoli on toiminut monien tapahtumien näyttämönä aina striptease -esityksistä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin valmisteluihin. Henkilökohtaisesti muistelen lämmöllä myös Dipolissa viikonloppuisin tarjoiltua opiskelijalounasta. Teekkariaikoina ruoan löytäminen oli yksi korkeimman prioriteetin asioita, koska vanhempien tarjoiluja ei enää ollut.
ENKK:n 50-vuotisjuhliin on vielä hyvin vapaita paikkoja, joten nyt kannattaa tulla etsimään kahta samankokoista ikkunaa, nauttimaan tarjoiluista ja moikkaamaan mua Espooseen. Nähdään Dipolissa!
Olli Mäkelä, Espoon Nuorkauppakamari
ENKK:n koejäsen