Kiitos Sinulle tästä vuodesta!

Hip Hei ja kiitos 2020!

Puheenjohtajat paraikaa luopuvat kukin vuorollaan käädyistään, kiittävät kuluneesta vuodesta palkinnoilla ja kamarit aloittavat vähitellen uuden vuoden. Tohina käy kuitenkin kulisseissa kun viimeisiä laskuja maksellaan, tilinpäätöksiä kootaan ja yritetään muistella onko kaikki vaadittu varmasti ehditty tehdä. Uudet virkailijat ja hallituksen jäsenet kiemurtelevat innostuksesta miettiessään jo kevään metkuja. Hetken hengähdys on tulossa ja sitten vuosi 2021 alkaakin jälleen uudella innolla!

 

Vuosi 2020 on ollut murroksen aikaa

Olkaamme siitä kiitollisia, sillä vahvempaa oppimiskokemusta tuskin pääsemme aivan heti kokemaan. Olen onnellisessa asemassa sikäli että alueellamme on pystytty pitämään kaikki aluekokoukset ja kokousjärjestäjät ovat selviytyneet hyvin järjestelyvastuistaan huolimatta haastavasta tilanteesta. A näytti jälleen karvansa eikä minun ole tarvinnut olla huolissani. Meillä on rautaisia kamareita ja uskomatonta kylmäpäisyyttä haastavissakin tilanteissa. En voisi olla ylpeämpi meidän kamareista, teistä kaikista! Kamarimme ovat vuonna 2021 paljon valmiimpia uuteen, sillä olemme nähneet miten maailma on muuttunut ja miten on mahdollista sopeutua siihen nopeallakin tahdilla. Jälleen menestystekijäksi nousee rohkeus ja kyky toimia. Haasteista huolimatta ei jäädä tuleen makaamaan vaan mietitään uusi strategia. Ollaan myös varauduttu hyvin, jolloin Plan B löytyy jo hihasta valmiina. Nämä aikaa kestävät teemat pätevät edelleen tässäkin ajassa.

 

Onneksi meillä on nuorkauppakamari 

Kuka olisikaan paremmissa liemissä keitetty kun tuleen heitetty kokouspäällikkö koronakriisin keskellä, kaiken vastuun ja ristiriitaisen palautteen keskiössä oleva puheenjohtaja, hallituslainen joka keksii millaista toimintaa voidaan tehdä ilman kohtaamisia tai jäsen joka miettii mihin uskaltaa koronan vuoksi osallistua. Jokainen meistä on saanut osansa tästä erityisestä vuodesta ja kokenut tavalla tai toisella maailman mullistuvan muutamassa viikossa. Onneksi meillä on nuorkauppakamari joka pitää meidät kuitenkin aktiivisena, sillä muuten meidän kaikkien ei tarvitsi samalla tavalla ottaa aktiivisesti osaa tähän mullistukseen ja miettiä oma pää pölkyllä linjauksia ja tekemisiä. Työelämässä meillä on johtoryhmät ja usein aina joku esimies joiden päätösten taakse voi mennä, mutta kamarissa me olemme suurin osa tekemässä juuri niitä vastaavia päätöksiä ja joudumme ottamaan niistä henkilökohtaisen vastuun. Olemme todellakin käytännön johtamiskoulutuksen ytimessä.

 

Olkaamme kaikesta huolimatta kiitollisia, kasvaminen sattuu mutta lopussa kiitos seisoo. Muistakaa että meidän sukupolvemme on keitetty todellisissa johtajuusliemissä.

 

Kiitos minulta juuri Sinulle tästä vuodesta!

 

Veera-Juulia Koivisto

Aluejohtaja 2020




Tämän blogin suosituimmat tekstit

#kamaritarina - Raikko Kavisto, Turun Nuorkauppakamari

#kamaritarina - Christa Kantonen, Salon Nuorkauppakamari

"You are never too young to lead and never too old to learn"