Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2017.

#kamaritarina - Niina Nurmi, Loimaan Seudun Nuorkauppakamari

Kuva
Goodbye Yellow Brick Road soi sarkastisesti päässäni loppuvuodesta 2016, kun pressavuoteni kiiti kohti loppuaan. Niin suurta tunteiden sekamelskaa kävi mieleni läpi, kun tiesin vuoden, kenties yhden tähänastisen elämäni parhaista, lähestyvän päätöstään. Oloni oli kaikkensa antanut, mutta silti niin onnellinen. Vaikka vuosi oli vaatinut veronsa yhdeltä jos toiselta, niin oli selvää, että Loimaalla oli tehty monella mittapuulla erittäin hieno kamarivuosi. Ja se tehtiin yhdessä. Olen Niina Nurmi, loimaalainen ”monitoimibisnesnainen”, niin kuin ystäväni minua taannoin tituleerasi. Loimaan kamarissa olen ollut muutaman vuoden mukana, kiitos Mikko Vehviläisen , joka pyysi minua mukaan. Siitä lähtien JC-toiminta on täyttänyt kauppakorkean ajoilta jääneen tyhjiön elämässäni. Olen saanut paljon uusia ystäviä, uutta oppia ja bisnesverkostoja. Voin aidosti todeta, että kamaritoiminta on antanut paljon ja tukenut työuraani. Aktiivinen pr...

#kamaritarina - Daniela Knif-Kiviniemi, IPP2017 Turun Nuorkauppakamari ry

Kuva
Liityin Turun Nuorkauppakamariin vuonna 2012. Olen koulutukseltani kääntäjä, konferenssitulkki ja kauppatieteilijä ja työskennellyt käännösalalla 17 vuotta, niistä 12 yrittäjänä. Yritykseni LBS Scandinavia Oy on käännös- ja viestintätoimisto. Liityin kamariin elämänvaiheessa, jossa tällaiselle toiminnalle oli selvä tilaus paitsi yrittäjyyden vuoksi myös siksi, että elämäntilanteeni oli kovin erilainen kuin useimmilla ystävilläni. Toivoin löytäväni ympärilleni lisää ihmisiä, joilla olisi samankaltaisia kiinnostuksenkohteita kuin itselläni, ja heitä toden totta löysin. Kamaritoiminta on antanut paljon – elämyksiä ja oppimisen kokemuksia – mutta ylivoimaisesti suurin anti on silti sosiaalisissa suhteissa. Verkostoni ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Olen saanut kamarin kautta uusia asiakkaita ja monta hyvää ystävää. Suurimmat elämykset liittyvät kansainväliseen toimintaan. Tulokasvuotenani lähdin yksin omin nokkineni Braunschweigin eurooppakokoukseen. Kanazawan maailmank...